18.6.2018

Leon Lenkki ja Hilkan Kilpa - Eino Tampereella


Tänä keväänä kilpailujaoston jäseniä päätti taas lähteä maineeltaan laadukkaisiin Hämeen piirissä järjestettäviin pt-kisoihin Leon Lenkkiin ja Hilkan Kilpaan. Ruskeassa sarjassa Eino-vartiossa edustettiin Jennan ja Lauran kanssa mun ja Jennan kakkoslippukuntaa Helsingin Eräkavereita (taloudellisista syistä). Kaikilla meillä sielu kuitenkin huusi Pohjanmaata – näytettiin se myös rastilla, jossa tehtävänä oli huutaa jokin partiohuuto, ja huudettiin totta kai Pohjanmaan piirihuuto! Harmaassa sarjassa Kiimingin Virkkujen Naapurikyttääjät-vartiossa oli mukana vielä Mika yhdessä lappilaisten vahvistusten Matin ja Juhon kanssa.

Kilpailujaoston Mika, Tiia, Jenna ja Laura valmiina lähtöön

Eino-vartiolla oli tällä reissulla vähän poikkeuksellinen valmistautuminen kilpailuun. Oltiin varattu kisaa edeltäväksi yöksi hotellihuone Tampereen rautatieaseman vierestä, jotta saadaan kerrankin nukuttua yö kunnolla – ja syödä hyvä aamupala ennen lähtöä. Aamupalan kanssa tosin tuli vähän kiire, koska se alkoi niin myöhään. Yritin edellisenä iltana ylipuhua puhelimessa kilpailun järjestelysihteeriä päästämään meidät ilmoittautumaan jo perjantai-iltana, että ehtisimme syödä kauemmin aamulla. Käytin kaikki hauskuutustaitoni ja puhhuin nii levijää oulun murretta ko vaa siinä kykenin ko kerroin että nyt olis tällane homma, mutta hän ei valitettavasti voinut joustaa. Mentiin sitten aamupalalle kärkkymään etuajassa, ja ystävällinen kokki päästi meidät aloittelemaan ajoissa.

Viime hetken välineiden valitsemista hotellilla

Sää suosi toukokuista Tamperetta – päivät saatiin nauttia auringosta ja yölläkään ei tarvinnut juurikaan palella, paitsi Lauralla oli lepoaikana vähän kylmä meidän likaisen pressun alla, koska ei jaksettu taaskaan kantaa makuupusseja. Minä sain jotenkin riittävästi lämpöä Jennasta ja Jennan makuupussista, kun änkesin tarpeeksi kylkeen kiinni.

Lähdössä oli hauska Puistikko-sprinttisuunnistus. Jokainen sai noin kilometrin pituisen sprinttisuunnistusradan, joka piti juosta mahdollisimman nopeasti. Saatiin ihan hyvä aika, kun kenelläkään ei tullut isompia virheitä ja ei tullut puuttuvia rasteja. Alkumatkalla käveltiin raitioliikennetietöiden takia hieman rikkonaisen Tampereen keskustassa, ja päästiin torille askartelemaan sontikoita tavallisten ihmisten ihmeteltäväksi. Meillä oli tulossa jo varsin kohtuullinen sontikka, kunnes hieman ennen ajan loppumista se luonnollisesti ikään kuin valahti kasaan, ja lopulta meillä oli kasa varsin laadukkaita osia. Onneksi ei tarvinnut itse olla arvostelemassa tätä tehtävää.

Lauantaina päästiin myös muun muassa työväenmuseoon etsimään vastauksia historiallisiin kysymyksiin, suunnistamaan Särkänniemessä mainoskartalla vihjeiden perusteella, rakentamaan pilleistä haulitornia, tekemään loistavaa vihistä ja arvioimaan etäisyyksiä tunnelissa.

Jenna tarkkailee öljyn lämpötilaa vihiksen valmistuksessa

Alkuillasta saatiin paikallisliikenteen bussiliput ja ohje siirtyä julkisilla noin 9 km päähän kohti seuraavaa rastia. Taas saatiin huvittuneita katseita, kun ahdettiin rinkkojen kanssa linja-autoon. Vuorossa oli odotettu hauskuus – tehtävä nimeltään rinkkalautta! Lisäriemua rinkkalautan rakentamiseen toi reitti, joka oli tarkoitus kulkea. Vanhana suunnistajana olen nähnyt paljon unia siitä, kuinka rastia lähestyttäessä huomaan sen sijaitsevan 10 metriä rannasta järvessä. Nyt saatiin Jenna melomaan rinkkalautta rasteille, joissa oli emit-leimasimet, ja vielä oikein hyvällä ajalla takaisin rantaan ja maalileimaukseen!

Yörastilla löytyi tekemistä koko vartiolle. Jenna otti päävastuun ruuista, joista tuli supertyylikkäitä ja erinomaisen hyviä. Laura suunnitteli ja väsäsi pääosin meidän uskomattoman upean kassakaapin. Mun tehtävänä oli hakea 90 minuutin aikana mahdollisimman monta yösuunnistusrastia yö-rogainingissa. 16/20 rastin lisäksi pohje keräsi mukaan 1,5 metriä ruosteista piikkilanka-aitaa, mutta siitäkin selvittiin.

Einon yörastileiri

Yörastin jälkeinen aamu on aina yhtä ihana, tietää kaikki pt-kisoissa joskus yösarjoissa käyneet. Itsellä on nykyään yleensä väsyneen huvittunut olo, kun samaan aikaan yrittää kerätä energiaa uuteen aamuun ja miettiä, että miten sitä onkaan taas viikonloppuaan viettämässä. Nykyään aamut eivät ole kovin pahoja, vaikka unta kertyy yleensä nollasta pariin tuntia (tällä reissulla varmaan lähemmäs se kaksi tuntia), on usein vähän väsynyt mahdollisen yösuunnistuksen fyysisestä rasituksesta (voishan sen yrittää ottaa vähän vähemmän tosissaan) ja ruoka ei aina maistu niin hyvin kun on kuitenkin koko ajan liikkeessä ja tekee. Tällä kertaa saatiin kamat kasaan varsin ripeästi ja päästiin jatkamaan matkaa. Mun trikoot oli yöllisen rämpimisen johdosta vieläkin niin kylmänkosteansoiset ja märät, että vedin loppukisan tuulihousuissa.

Picasson välineet ja jonkinnäköistä taidetta

Sunnuntaiaamuna oli vielä kiva tarkkuussuunnistus, jossa piti löytää rastien tarkkoja paikkoja, mutta ei ollut kiire. Hyvin toteutettu tehtävä, tosin vieläkin epäillään että yksi rasti oli väärässä paikassa…! Pääsin myös harjoittelemaan hätänumeroon soittamista kahdesti, koska sunnuntaihin oli varattu ensiapurasteiksi sekä vedestä pelastamista että pyöräonnettomuus.

Yörastilla rakennettu kassakaappi

Loistavasti järjestetyt kisat kruunasi totta kai se, että tällä kertaa Eino sijoittautui ruskeassa sarjassa toiselle sijalle! Koska edustimme Pääkaupunkiseudun Partiolaisia emmekä Hämettä, niin emme saaneet valitettavasti hienoja piirinmestaruusmitaleja, mutta sen sijaan saimme kuitenkin hienot telttalamput ja todella massiivisen suklaalevyn. Kiitos järjestäjille jälleen yli odotusten järjestetyistä kisoista!

Hopeasijan ja riittävän ison suklaalevyn kanssa on helppo hymyillä!

Einon puolesta,
Tiia

28.5.2018

Ukko 2018 – ”rentoa hiihtelyä pikkupakkasilla”

Kun kesä on jo täydessä terässä, on sopiva hetki palata hetkeksi paukkupakkasiin ja Sipoonkorven ryteikköihin. Tässä siis blogitekstin mittainen katsaus viime talven SM-kilpailuihin, Ukko 2018:aan. Kertojana on tällä kertaa Laten tervakebab –vartion Teija eli Teva, Pohjanmaan Partiolaisten kisajaoston wanha parta (jaostossa v. 2005–2012).

Itselläni oli ennen Ukko 2018 –kilpailua takana tasan 10 vuoden tauko talvikisailusta. Talviretkeily nyt vain sattuu olemaan mielestäni aika tympeää hommaa – jäätyneet varpaat  ja rinkka selässä hiihtely eivät oikein naposta, vaikka hiihtämisestä muuten tykkäänkin. Oli kuitenkin kulunut jo muutama vuosi siitä, kun tällä kokoonpanolla olimme viimeksi olleet kilpailemassa, ja silloin viimeksi Laten tervakebab kävi hakemassa syyskisoista SM-hopeaa. Lupasin siis talvikisavastustuksesta huolimatta lähteä mukaan, koska kaikki mahdollisuudet menestykseen olivat olemassa. Ja olivathan kisat Vantaalla; muistan ajatelleeni joskus ennen joulua, että eihän siellä voi maaliskuussa mitenkään olla paljoa pakkasta eikä ainakaan lunta.

Laten tervakebab valmiina kisaan!

No, väärässä olin. Sananmukaisesti jäätävä stressaaminen alkoi pari viikkoa ennen kisaa, kun alkoi näyttää siltä, että lunta todellakin tulee olemaan, kas kun viime talvi oli etelässä lumisin moneen vuoteen. Lisäksi kisaviikon sääennuste lupaili pelipaikalle lähes -20:ta pakkasastetta. Kilpailua edeltävällä viikolla siis paitsi opeteltiin muinaisjumalten nimiä, myös haalittiin kasaan kaikenlaisia pakkasenkestäviä varusteita sukulaisilta ja tuttavilta. Talvikisavarusteisiin suosittelen muuten tämän reissun perusteella jatkossakin kunnon mononsuojia, mutta XXL:stä ostetut kertakäyttöiset jalan-/kädenlämmittimet olivat aivan tyhjä arpa (eivät toimineet Latella eikä minulla kummallakaan).

Kisa-aamu valkeni aurinkoisena ja kohtuullisen kirpakkana. Vartiomme ensimmäinen koettelemus oli päästä ajoissa kisapaikalle Vantaan Hakunilaan – kolmostieltä on yllättävän hankalaa kääntyä pois oikeasta liittymästä, kun keskittyy liikaa tähän: https://www.youtube.com/watch?v=wqk-XFPgRtk. Ilmoittautumiseen piti lopulta juosta, mutta hienosti ehdimme mukaan. Kylmänsietokyky joutui koville heti lähtötehtävässä, kun kolmesta pienestä kätevyystehtävästä kaksi (nahkainen pallo ja kahvipussisydän) olivat ilman hanskoja tehtävää näpertelyä. Onneksi heti perään päästiin lämmittelemään pistesuunnistuksessa, jossa lähtötehtävän tuotokset piti toimittaa rasteille siten, että kukin rasti edusti tiettyä aikavyöhykettä. Meille oli kerrottu kaupungit, joihin tuotokset tuli toimittaa, joten tehtävä vaati paitsi kuntoa, myös maantietämystä. Tosi kiva idea, tycker vi! 

Reittisuunittelua
Lauantain rasteilla saimme muun muassa tehdä kerroskiisseliä, tunnistaa Ultra Bran kappaleita Bumtsibumin hengessä ja muistella niitä muinaisjumalia. Päällimmäisenä mieleen jäi kuitenkin tympeähkö suunnistustehtävä, jossa haimme matkan varrelta lisärasteja. Rasteja oli aina kerralla 3 kappaletta, joista kukin edusti yhtä vastausvaihtoehtoa (A, B, C) edellisrastin kysymykseen. Jos siis olimme sitä mieltä, että vastaus ykköskysymykseen on A, suuntasimme seuraavaksi rastille 2A. Tympeän tehtävästä teki se, että jos vastassa olikin tyhjä rastilippu (ilman uutta kysymystä), oli selvää, että vastasimme edelliseen kysymykseen väärin. Ja koska tehtävää ei haluttu jättää kesken, oli pakko sitten käydä katsomassa myös 2B (ja pahimmassa tapauksessa myös 2C), että saimme tietoon seuraavan kysymyksen ja rastien paikat.

Rämpimistä metsäisessä maastossa

Lisätympeyttä tähän tehtävään ja koko kisaan toi Sipoonkorven kansallispuiston maasto, joka oli paikoin sellaista risukkoa, että ihan tuli äitiä ikävä. Välillä otettiin nöyrästi sukset kainaloon ja kahlattiin umpihangessa kallioilla ja hakkuuaukioilla. Maaston takia kisa oli ehkä fyysisesti raskain, johon olen koskaan osallistunut. Ultimaattisin ketutuksen hetki oli sunnuntaiaamun yksinsuunnistus, jossa tarvoin sukset kainalossa hakkuuaukion pohjaa ja mietin, pitäisikö kuitenkin harrastaa jotain mukavampaa, vaikka bocciaa tai shakkia. Heikon hetken syynä oli varmasti myös edeltävä rankka yö, jonka vietimme perinteisissä merkeissä – oli ruuanlaittoa (kalasoppa ja saaristolaisleipä), enkelikellon väsäys juomatölkistä, saamelaisrummun askartelu ja hieman lisää suunnistamista. Rumpu lienee kaikkein aikojen onnistunein yökätevyytemme: pisteitä tuli 8,2/9. Sunnuntaiaamuna kuuden maissa Laten mittari näytti kisan kylmimpiä lukemia (vaihtelevien muistikuvien mukaan -20…-22), mutta nuotiolla ja liikkuessa tarkeni yllättävän hyvin läpi yön. Untuvatakki on kyllä tällaisilla reissuilla must.

Saamelaisrumpu ja rumpukapula

Nollaunien jälkeen kisojen sunnuntain osuus tuntuu aina raskaalta, mutta tällä kertaa sunnuntaille oli myös jätetty poikkeuksellisen monta tehtävää suoritettavaksi ja paljon risuja ja kaatuneita puita väisteltäväksi. Tehtävät olivat pääosin mukavia ja nopeita, lukuun ottamatta Sipoonkorpi-aiheista monen kilometrin ryteikkö-taulurataa. Mieleen jäi myös hyvän mielen karkkientunnistustehtävä, jossa oli kovasti hyötyä siitä, että mummolassa on usein ollut tarjolla Fazerin parhaita. Maalissa olimme lopulta vasta kahden maissa, vaikka olimme ainakin oman sarjamme kärkijoukoissa. SiPun viimeinen vartio taisi lopulta saapua maaliin vasta iltakuuden jälkeen, mikä kertoo siitä, että rata oli ehkä hieman turhan haastava.

Jo maaliin saapuessamme väliaikatulokset näyttivät lupaavilta, mutta loppua kohden kaula kakkosvartioon repesi yli 8 pisteeseen. Vantaalta tuliaisena oli siis SM-kultaa, mikä tuntui aivan uskomattoman hyvältä elämäni raskaimman partiotaitokisan jälkeen. Isoja mokia ei tullut, tärkeät tehtävät (suunnistukset ja kätevyydet) menivät hyvin, ja melkein koko kisan ajan päässä soi VANTAA, VANTAA – kas siinä resepti Ukko-kisan voittoon! Kiitos vielä Latelle ja Keballe, ehkä uskallan lähteä seuraaviin talvikisoihin jo ennen vuotta 2028.

- Teva

23.4.2018

JTMK-kurssilla Vaasassa 23.-25.2.2018

Ilkan Partiolaiset ja Parran Haltijat järjestävät toiset piirin kaksista kevät-pt-kisoista oranssille ja vihreälle sarjalle toukokuussa Ilmajoella. Tulin tempaistuksi Näköradio-nimen saaneen kisan järjestelytoimikuntaan talouspäällikön hommiin heti alkuvuodesta. Aiempaa kisakokemusta olen kerännyt sekä kisaajan että järjestäjän saappaissa, mutta virallinen kouluttautuminen on vielä jäänyt kokematta — tähän asti. Helmikuun viimeisenä viikonloppuna Vaasan Metsäveikkojen kololla perehtyi kisa-asioihin paitsi Näköradion tekijöitä, niin myös osa Vaasassa syksyllä pidettävien kisojen tekijöistä.


Jenna kouluttamassa kisojen järjestelyaikataulua

Heti perjantaina sukellettiin suoraan asiaan. Näkökulma oli ennen kaikkea kisajärjestelyn suurissa linjoissa ja siinä, mistä oikeastaan on kyse, kun puhutaan partiotaitokilpailuista. Kisoihin liittyviä yleisjuttuja läpi käydessä oli mielenkiintoista huomata, miten paljon omat kisaamis- ja kisajärjestelykokemukset ovatkaan tuoneet hiljaista tietotaitoa ja näkemystä kisajärjestelyihin. Suuria yllätyksiä tai oivalluksia en voi sanoa saaneeni kisojen suuriin linjoihin liittyvistä asioista, mutta kaiken kaikkiaan tulin ensimmäisen kerran jäsennelleeksi kisojen kaltaisen tapahtuman eri osa-alueita ja niiden tehtäviä tarkemmin mielessäni. Kokonaisuus hahmottuikin uudella, fiksummalla tavalla. Eri kisoissa tehtävänjako voi olla hyvin erilainen, sillä kisat ovat eri ikäisille, eri kokoisia (sekä kisaajamäärältään että tekijätiimin koolta), eri teemaisia ja ennen kaikkia tekijöidensä näköisiä. Jokaisen tekijä pitää kuitenkin tietää omat tehtävänsä, jotta puutteita ei jouduta paikkaamaan hätäisesti ja aivan liian myöhään.


Pääsääntöisesti kisojen suunnittelu pitäisi aloittaa viimeistään vuotta ennen kisoja, joten tuskainen huokaisu jos toinenkin pääsi perjantai-iltana Näköradion tekijöiltä todetessamme, että melkoisen moni juttu olisi järkevän aikataulutuksen suhteen pitänyt tehdä jo kauan sitten. Oranssin ja vihreän sarjan kisat eivät onneksi kuitenkaan vaadi niin paljon aikaa, jotta järjestelyt onnistuisivat ja toimisivat hyvin. Vahvuutemme on siinä, että Näköradiota järjestelevät ovat yhdessä järjestäneet tapahtumia ja ohjelmakokonaisuuksia aiemminkin, joten uskon, että saamme kokeneina tapahtumajärjestäjinä hyvät kisat aikaan huolimatta tiiviistä aikataulusta! Eniten työtä ja huolehtimista taitaakin olla kisanjohtajalla ja järjestelysihteerillä, joiden pitää tietää, missä vaiheessa mikäkin osa-alue on ja pitää huoli siitä, että hommat sujuvat.

Moni koulutus tukeutui sähköisiin powerpoint-esityksiin

Lauantaiaamu alkoi olympialaisilla, sillä Iivo Niskasen 50 km sivakointi sujui niin jännittävästi, että emme malttaneet olla katsomatta kisaa loppuun asti. Edellisiltana aloitettu järjestelytoimikunnan tehtäviin kuuluvien osa-alueiden läpikäynti jatkui vielä tunnin verran, jonka jälkeen koulutus jatkui yhdessä rastihenkilökoulutukseen tulleiden kanssa. Siten lauantaina pääpainotus olikin luonnollisesti kisojen ytimessä eli tehtävien suunnittelussa ja testaamisessa. Alustuksen jälkeen jakauduimme pieniin ryhmiin, joissa laadittiin yhden valmiin tehtävän tehtäväkäskyn perusteella arvostelupöytäkirja ja suunniteltiin toisen idean pohjalta kokonainen tehtävä tehtäväkäskyineen ja arvostelupöytäkirjoineen. Illalla pidettiin minikisat suunnitelluista tehtävistä ja päästiin testaamaan suunniteltuja pöytäkirjoja käytännössä. Etenkin kätevyystehtävien ja ruokarastin arviointi herätti paljon keskustelua.

Pienryhmätyöskentelyä minikisa-tehtävien parissa.

Olen suunnitellut ja tehnyt rasteja ennenkin ja kisaajana käynyt useat arvostelupöytäkirjat läpi kisan jälkeen. Ihan kaikkea en kuitenkaan ole onneksi tehnyt, ja siksi erityisesti kätevyystehtävissä yllätti se, miten pikkutarkka pitää olla etenkin arvioinnin suunnittelun suhteen. Aina löytyy jotain, jota ei suunnitteluvaiheessa tule lainkaan ajatelleeksi. Onnistunut tehtäväsuunnittelu kiteytyy kisaajille paitsi hyvänä tehtäväideana niin myös selkeänä tehtäväkäskynä liitteineen ja materiaaleineen ja rastihenkilöille taas huolellisesti laadittuna arvostelupöytäkirjana, jota on helppo käyttää. Jos tehtävän testaaminen jää vähälle, kisavartiot saattavat yllättää. Kisailijat voivat tuoda arvosteltavaksi hyvin monentasoisia suorituksia, joista ensisilmäyksellä ajattelisi saavan selvästi eri määrän pisteitä. Kuitenkin riippuu täysin laaditusta arvostelusta, miten käy. Jos haluaa, että puupala X on tietyn kokoinen, tietyn päin, kiinni puupalassa Y tietyllä määrällä nauloja ja hiottu eikä sitä ole koristeltu asiattomasti, se pitää kirjata ja pisteyttää pöytäkirjaan. Tehtävien testaamisen merkitys valkenikin mulle ihan uudella tavalla. Tulen taatusti järjestämään koekisat, mikäli joskus olen päättämässä sellaisten tarpeesta.

Loppu lauantai-illasta oli vapaamuotoinen, mutta itselläni varsin kisasävytteinen. Iso osa Näköradio-kisojen JTMK:sta oli paikalla, joten oli hyvä aika viimeistellä kisojemme talousarvio, kun merkittävin budjettiin vaikuttava tekijä, eli ruokailu ja sen järjestely, oli selvinnyt.

Minikisan ensiapu-rastilla käytettiin mielikuvituksellista maskeerausta!

Sunnuntaiaamupäivällä käytiin vielä yhdessä läpi, miten eri ryhmien laatimat, valmiiseen tehtävään suunnitellut arvostelupöytäkirjat olivat toimineet. Hyvin onnistunut arvostelupöytäkirja perustuu mahdollisimman vähän rastihenkilön subjektiiviseen arvioon (esim. miten arvioida, onko jonkin ruuan koostumus ”hyvä” tai ”sopiva”?), ja olikin mielenkiintoista nähdä, miten paljon hajontaa tuli samassa tehtävässä samalla arvostelupöytäkirjalla, kun vain arvioija vaihtui. Lopuksi kävimme läpi vielä rastipäällikön tehtävät ja tämän ohjeistuksen sekä itse rastipaikan suunnittelua suorituspisteineen ja tutustuimme hiukan tarkemmin tulostoimiston toimintaan ja ohjelmiin. Viikonlopun aikana opitut asiat tuli hyvin huomanneeksi, kun mietimme vielä erikseen haastavia ongelmatilanteita ja niiden ennaltaehkäisyä. Joka kisassa tulee vastaan täysin ennakoimattomia tilanteita, ja siksi on erityisenkin tärkeää, että ongelmia ei pelätä. Toimiva, hyvin toisiinsa yhteyksissä oleva tiimi on jälleen kaiken avain.

Kiisseleiden arviointia.

Kaiken kaikkiaan viikonlopun mittainen koulutus oli hyvä paketti kisan järjestelyyn valmistautuvalle ja miksei myös aiheesta kiinnostuneelle ilman tulevaa kisajärjestelyvastuuta. Kuten jo sanoinkin, aiemmasta kokemuksestani oli paljon hyötyä enkä koe, että käsitykseni kisoista olisi täysin mullistunut. Kuitenkin kisat ja kisojen järjestäminen kokonaisuutena ovat paljon jäsennellymmät. Lisäksi ymmärsin arvostelupöytäkirjojen laatimisen vaativuuden ja tehtävien testaamisen merkityksen uudella tavalla, eikä se ole mikään vähäinen oivallus. Myös kisakipinä ja -innostus heräilivät, ja huomasinkin viikonlopun jälkeen haaveilevani sekä vaativien kisatehtävien suunnittelusta, jopa kisajohtajan pestistä sekä itse kilpailijana olosta joskus tulevaisuudesta. Viimeksi olen itse kisannut kauan sitten (syksyllä 2013). Tänä keväänä järjestetään kisat. Ehkäpä ensi syksynä onkin sitten minun vuoroni kisata…? Saa nähdä!

Kiitos kurssilaisille hyvästä seurasta ja muonittajille maukkaasta ruuasta ja erityisen suuri kiitos hyvän kurssin järjestämisestä kouluttajille!


Elsa
Ilkan Partiolaiset (Ilmajoki)

22.2.2018

PT-kisauudistuksen pyöreä pöytä

Meneillään olevaan SP:n partiotaitokilpailujen uudistamishankkeeseen liittyen lauantaina 17.2. järjestettiin keskustelutilaisuus Partioasemalla, Helsingissä. Tilaisuuden tarkoituksena oli tutustua uudistukseen sekä keskustella kaavailluista uudistuksista. Muutama viikko ennen tapahtumaa julkaistu uusien sääntöjen pohjaesitys eli sääntöluonnos (linkki) esiteltiin virallisesti lauantaina.

Keskustelutilaisuudessa edusti jaoston senioriosasto.
Lauantaina saavuttiin klo 11 aikoihin Partioasemalle, jossa kaikki muut olivatkin jo paikalla ja me pääsimme omaan pöytäämme ihan eturiviin! Aluksi mietittiin ryhmissä 10 pelisääntöä keskustelutilaisuudelle ja listattiin 20 parasta asiaa pt-kisoissa. Mukavan tehtävän jälkeen uudistustyöryhmä esitteli meille tarkemmin hankkeen taustoja, minkä jälkeen pidimme lounastauon. Ruokailun jälkeen siirryimme pienryhmätyöskentelyyn. Parin tunnin aikana sai kierrellä itseään kiinnostavissa keskusteluryhmissä, joissa jokaisessa oli aina oma aiheensa (sarjajako, työkalut, tehtäväryhmät, kokonaan uudet ideat, yms.). Jakauduimme jaostona kolmeen osaan, jotta äänemme tulisi kuulluksi mahdollisimman monella pisteellä. Päivän päätteeksi käytiin vielä (aika nopeasti) läpi eri pisteillä syntynyttä keskustelua. Aikaa oli aivan liian vähän siihen nähden, kuinka paljon keskustelua osa asioista herätti vielä koontivaiheessa. 


Uudistustyöstä vastaa SP:n laajennetun kasvatusvaliokunnan asettaman uudistustyöryhmä. Uudistustyötä ohjaavat laajennetun kasvatusvaliokunnan uudistukselle asettamat tavoitteet:

  • Partiotaitokilpailujen kasvatuksellisuuden parantaminen
  • Partiotaitokilpailujen resurssitehokkuuden parantaminen
  • Partiotaitokilpailukokemuksen parantaminen ja muuttaminen sopivammaksi yhä laajemmalle kohderyhmälle

Osana uudistustyötään työryhmä on toteuttanut kyselyn kartoittaakseen pt-kisojen muutostarvetta sekä haluttuja muutoksia. Kysely toteutettiin ensinSamoaja Explossa 2017 ja sitten Facebook -ryhmä HC-partiolaisissa, jossa vastausaikaa oli vain pari päivää. Yhteensä kyselyyn vastasi 335 partiolaista. Kyselyn tuloksiin voi tutustua tämän linkin kautta. Tuloksissa on eritelty toiseen tiedostoon pelkkien samoajien ja vaeltajien vastaukset. 


Tapahtuman alkuun luotiin yhteiset pelisäännöt

Pohjaesityksen julkaisemisen jälkeen sekä lauantain keskustelutilaisuudessa SP:n ja piirien kilpailutoiminnassa mukana olevat henkilöt ovat keskustelleet suunnitelluista uudistuksista aktiivisesti. Erityisesti keskustelu äityi paikoittain varsin kiivaaksikin, mikä ei sinänsä yllätä, sillä nyt käsillä oleva uudistus koskettaa vahvasti meistä partiolaisista kilpailuhenkisimipä.




Lauantain keskustelutilaisuuteen ja omaan työhönsä pohjautuen uudistustyöryhmä laati raportin (linkki) sääntöluonnokseen tehtävistä muutoksista. Uudistustyöryhmä pyrkii viemään raportissa esittelemänsä muutoskohteet sääntöluonnokseen viikon 8 aikana.

Sääntöluonnoksen päivittämisen jälkeen uudistustyöryhmä tekee esityksen uusista partiotaitokilpailujen säännöistä laajennetun kasvatusvaliokunnan istuntoon, joka pidetään 17.3. Mikäli esitys uusista säännöistä hyväksytään, on niiden tarkoitus tulla voimaan vuoden 2019 alusta alkaen. Kuitenkin sillä poikkeuksella, että jo pitkällä olevien Talvi-SM 2019 kilpailujen valmisteluiden ei tarvitse mukautua uusiin sääntöihin vaan ne toteutetaan tällä hetkellä voimassa olevien sääntöjen mukaan.

Mikäli nykyinen sääntöluonnos ja/tai siihen tällä viikolla tulevat muutokset herättävät ajatuksia suuntaan tai toiseen, kuulisimme niistä erittäin mielellämme. Vaikka tällä hetkellä sääntöluonnos on muutoshankkeen pääkohde, myös muuta saatavilla olevaa materiaalia koskevat kommentit ovat tervetulleita. Meidät kaikki tavoittaa sähköpostilla osoitteesta, joka on muotoa etunimi.sukunimi(at)partio.fi.

Saatavilla oleva materiaali kootusti

  • Uudistuksen taustat - linkki
  • Sääntöluonnos (pohjaesitys) - linkki
  • Raportti luonnokseen tehtävistä muutoksista - linkki
  • Kyselyiden tulokset - linkki

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan uuden sääntöluonnoksen ja näin ollen pohjaesityksen valmistumista.



16.2.2018

Viimeiset Tammi-Tuulevat

Kisajaosto osallistui jälleen piirin luottamushenkilöpäiville Tuuleville tammikuussa. Jatkossa Tuulevat tullaan järjestämään tammi- ja elokuun sijaan touko- ja marraskuussa, joten näillä näkymin saimme nauttia tammikuisesta pakkasesta Tuulevilla viimeistä kertaa.

Tapahtuma oli tällä kertaa Luurinmutkan leirikeskuksessa Utajärvellä. Useimmille tämä oli ensimmäinen kerta kyseisessä paikassa. Koska luottareille oli ilmoittautunut 95 luottista, ja leirikeskuksen majoituskapasiteetti oli rajallinen, niin päätimme ottaa teltan mukaan. Kisajaostosta luottareille koko viikonlopuksi osallistui Tiia, Laura ja Jenna (sekä V-V, mutta lähinnä piirihallituksen jäsenenä) ja Mika saapui päiväseltään lauantaiksi.



Tällä kertaa Tuulevilla oli piirin yleistä ja Tempus-aiheista ohjelmaa aika paljon (tolkuttomasti liikaa sellaisen mielestä, joka ei pääse itse Tempukselle), eikä jaostojen kokoustamiseen oltu varattu juurikaan aikaa. Tämän lisäksi aikaa oli mahdottoman vähän esimerkiksi Unon pelaamiseen (itse en ehtinyt pelata yhtään kokonaista peliä) ja kiirettä piti myös, että ehti pystyttää teltan (yöllä pimeässä) ja käydä suihkussa niin, ettei tarvinnut mennä märillä hiuksilla pakkaseen nukkumaan. Ohjelma ja siihen liittyvät erilaiset workshopit sen sijaan olivat ihan tarpeellista ja ajatuksia herättäviä, ja sunnuntain vierailevat tähdet PäPasta olivat piristävä lisä. Kisajaosto kokoustanee siis pian etänä keskenään!


Luottareilla on aina mukava käydä, koska vaikka oman jaoston toimintaa ei ehtisi siellä suuremmin kehittää, niin on mukava nähdä piirin muita luottiksia ja päästä vaihtamaan kuulumisia. Samalla muistaa, että tekee tärkeää vapaaehtoistyötä, jolla on merkitystä.


Tiia, kisajaoston uusi puheenjohtaja

13.2.2018

Ajankohtaisia kisajuttuja

Seuraa muutama ajankohtainen asia tulevien viikkojen tapahtumiin liittyen!

Järjestämme partiotaitokilpailujen järjestämiskurssin Vaasassa 23.-25.2. Kurssi on tilauskurssi Näköradio-kevätkilpailujen ja Tyrni-syyskilpailujen tekijöille, mutta kurssille ovat tervetulleita kaikki halukkaat! Ilmoittautuminen sunnuntaihin 18.2. mennessä piirin sivujen kautta tämän linkin kautta, josta löydät myös lisätietoa kurssista. 



Tulevana lauantaina 17.2. on keskustelutilaisuus pt-kilpailujen uudistuksesta Helsingissä, Partioasemalla. Kilpailutoiminnan kehittäminen on piirillemme ja jaostollemme tärkeää, minkä vuoksi jaostostamme lähtee tilaisuuteen runsas osallistujamäärä. 

Tilaisuuteen liittyen julkaistiin viime viikolla kaksi dokumenttia, jotka kannattaa käydä lukemassa. Sääntöluonnosta voi ja kannattaakin kommentoida. 



Emme ole kaikista uudistuksista täysin samaa mieltä asiaa pohtineen työryhmän kanssa, joten lähdemme Helsinkiin puolustamaan omia mielipiteitämme. 

Raporttia reissusta luvassa myöhemmin!

 
Ja onhan jaostosta lähdössä myös hieno kuuden hengen poppoo Ukko2018 talvi-SM-kisoihin Vantaalle maaliskuun alussa! Edustusta on peräti neljässä eri vartiossa! 

5.2.2018

Keltanokka kouluttaa - JTMK-kurssi 3.-5.11.

Lumeton marraskuinen iltapäivä, auton nokka kohti Seinäjoen nuorisotilaa Tanelinrantaan. Tiedossa on JTMK-koulutus (jtmk=järjestelytoimikunta), ja koska kurssi on ihan kotinurkilla, niin en voinut kieltäytyä kouluttamisesta.

Kurssilla täytyy myös syödä, että jaksaa kouluttautua!

JTMK-kurssi on todella tiivis paketti ja välillä kurssilaisten aktiivisuuden vuoksi osa koulutusseteistä venähtikin. Tämä ei onneksi vaikuttanut kurssilaisten mielihaluun oppia uutta, sillä en muista milloin olisin osallistunut näin aktiiviselle kurssille.

JTMK-kurssin parhaana asiana pidän käytännönläheisyyttä - asioita oikeasti kokeillaan käytännössä, kuten miten asioita arvioidaan objektiivisesti. Tai kuinka rasti kannattaa sijoittaa annetulle karttapohjalle, sudenkuoppia unohtamatta.

Perinteistä kalvorallia sekä käytännönharjoittelua!

Perinteiltä ei voitu välttyä, joten kisakurssin sisältöön kuului tietenkin myös perinteinen kisajaoston uunon pelaaminen - ja olipa käydä niin hassusti, että kisajaoston ulkopuolinen oli voittaa ;)

-Veevee

29.1.2018

Elämyksiä etsimässä

Vuoden 2017 syys-SM-kilpailut järjestettiin Ylläksen maisemissa 7.-8.10. Lappilaisten järjestämä kilpailu kantoi nimeä Elämys ja kisa olikin ihan nimensä veroinen.

Kilpailussa oli mukana yli 100 vartiota, joten kisa oli suurin SM-tason syyskilpailu kymmeneen vuoteen. Kilpailujaostokin oli hyvin edustettuna, sillä mukana oli peräti viisi jaoston jäsentä, kolmessa eri vartiossa - ruskeassa sarjassa olivat Laura ja Tiia Eino-vartiossa sekä Fanny ja Katri Teuvo-vartiossa. Mika kisasi harmaassa sarjassa Naali-vartiossa. Tämä tarina kertoo Eino-vartion koettelemuksista.


Mika, Laura, Katri, Fanny ja Tiia juuri ennen starttia.
Heräsimme koleaan ja harmaaseen aamuun majapaikastamme Hannan luota. Söimme tukevan aamiaisen sekä pakkasimme reppuihimme loput eväät (mm. edellisiltana tehdyn kisapizzan!). Karautimme lyhyen matkaa autolla Äkäslompolon kisakeskukselle, josta lähti bussikyyti kisan lähtöpaikalle. Bussikuljetus vei meidät Yllästunturin eturinteille. Avajaisiin ryhmittäydyttiin laskettelurinteeseen, jossa täytyi tietenkin ottaa erinäisillä kokoonpanoilla muistoksi valokuvia. Lyhyiden saatesanojen ja kisahuudon huutamisen jälkeen saimme luvan siirtyä parkkipaikalle, josta kilpailu sitten alkoi lähtötehtävän merkeissä. Lähtömerkki annettiin Napapiirin sankareista tutulla "tissiautolla"!

Kisa alkoi säpäkästi, kun samaan aikaan tuli suorittaa sekä viestisuunnistus että kätevyystehtävä (teimme riskun, eli lappilainen koru kuparilevystä). Olimme jo etukäteen päättäneet, että Tiia lähtee aluksi suunnistamaan (huomasimme jo lähtöpaikalle tullessamme suunnistuksen maalin ja rastiliput, joten tiesimme odottaa suunnistustehtävää). Tehtävässä oli kolme erilaista karttaa ja viimeiselle osuudelle tuli lähteä viimeistään tunnin kuluttua lähtölaukauksesta. Viiden minuutin kuluttua Tiia tuli yhtäkkiä hädissään takaisin meidän luo, sillä hänet oli ohjattu väärään suunnistuksen lähtöön! Tehtäväkäskyn tarkastuksen jälkeen pistettiin Tiia takaisin metsään, sillä radat sai onneksi mennä haluamassaan järjestyksessä. Lähes kaikki muut aloittivat radasta yksi, joten rastihenkilö ohjasi Tiian sinne, minne kaikki muutkin juoksivat.

Meidän tekemä risku.
Lähtörastista selvittiin kunnialla, vaikka riskun tekemisessäkin oli haasteita, kun jokainen kävi vuorollaan suunnistamassa ja nikkarointia täytyi yrittää jatkaa siitä, mihin toinen oli jäänyt. Koru saatiin ajallaan valmiiksi ja lähdimme päivän taipaleelle kohti seuraavia elämyksiä. Ensimmäisten rastien aikana pääsimme pohtimaan työtä Ylläksen alueen turistien aktiviteettien takana ja jätteiden hajoamisnopeutta, vastasimme nuppineulojen avulla metsäaiheisiin kysymyksiin sekä pääsimme suorittamaan metsähoidollisia toimenpiteitä valitsemalla kaadettavia puita merkityltä alueelta. Koko alkukisan ajan satoi vettä ja olo oli meillä kaikilla märkä ja nihkeä. Kylmä ei kerennyt tulla, kun lähes koko ajan sai liikkua.

Kiva toteutus tehtävässä "Mitä jäljelle jää".
Puiden "karsimisen" jälkeen kohtasimme ensimmäisen oudon suullisen ohjeen, kehotuksen siirtyä seuraavaan tehtävään "tietä tuonne ylöspäin". Tiia ei tätä ohjetta kuullut, vaan oli jatkamassa karttaan merkityn seuraavan rastin suuntaan. Laura onneksi sai tahtonsa läpi ja jatkoimme rastihenkilön ohjeen mukaiseen paikkaan suorittamaan saametietoutta mittavaa tehtävää. "Visit Sapmi", mittasi tosin kyllä myös hieman tehtäväkäskyn lukutaitoa, sillä ohjeet olivat monimutkaiset ja ne piti lukea moneen kertaan. Tuomarineuvosto myös rankaisi meitä hylkäämällä osan tehtävästä, sillä toisessa vastaustaulussa oli väärä vastauslappu (vaihtoehdot olivat esim. A, B ja C ja me vastasimme E). Toteutusta ei kannata tässä edes yrittää selittää, se oli niin kekseliäs ja omaperäinen ja omalla tavallaan myös hauska. Harmillisesti tämä monimutkaisuus koitui usean vartion kohtaloksi, sillä muutkin olivat saaneet hylsyjä.

Seuraava tehtävä oli etukäteisvalmistautumisen erikoisin ja mielenkiintoisin, sillä se oli nimeltään Kömpijä pylpyrällä. Olimme miettineet kaikenlaista käyräsuunnistuksesta mönkijällä ajoon, joten huvitus oli suuri, kun rastipaikalla näkyi kuin näkyikin oikeita mönkijöitä! Emme harmillisesti päässeet sellaisella ajamaan, vaan rakensimme väkipyöristä (eli pylpyröistä) vetolaitteiston, jolla hinasimme ison mönkijän paikasta A paikkaan B. Hauska tehtävä, jossa kylmä sai kyytiä!

Päästiin vierailemaan hetkellisesti myös Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa.
Tämän jälkeen pääsimme rastille, jossa jonotimme yli tunnin ennen suoritustamme. Onneksi tämä oli ainoa pitkä jonotuksemme, monet muut jonottivat paaaaljon kauemmin. Ehdimme keitellä kahvitkin trangialla (en ole ikinä keittänyt kesken kisan trangialla kahveja muuta kuin yörastilla!). Saimme tehtäväkäskynkin etukäteen, joten pystyimme valmistautumaan ensiaputaitoja mittavaan tehtävään huolellisesti. Tehtävän toteutus tosin oli sellainen, ettei ennakkovalmistautumisesta ollut kamalasti hyötyä. Ja Laura btw rikkoi suorituspaikan varoituskolmion (hups ja anteeksi!).

Siitä jatkoimme sitten onnellisesti kohti Jounin kauppaa, autuaan tietämättöminä siitä, mitä olisi myöhemmin illalla luvassa.... Jounin kaupalla olevassa tehtävässä mitattiin reseptitietoutta sekä muistia, kun meidän piti etsiä kaupasta resepteistä puuttuvat ainesosat. Onneksi olimme täällä käyneet jo ennen kisaa, joten kauppareissu sujui ongelmitta. Vessassakin pääsi käymään, jee! Rakot tyhjinä jatkoimme kohti uusia haasteita - pääsimme tekemään poronkäristystä avotulella! Perunat olivat hieman ylikypsiä, mutta muuten onnistuimme tehtävässä loistavasti.

Käristys valmistuu!

Tässä vaiheessa ilta alkoi hämärtyä ja otsalamput sai kaivaa esille. Seuraavassa tehtävässä leikimme vuorikiipeilijöitä, ja meidän piti sitoa itsellemme ohjeiden mukaiset pelastusvaljaat (ns. Parisian baudrier -valjaat) sekä kiinnittäytyä pelastusköyteen alppiperhossolmulla. Onneksi Laura tajusi suttuisen kuvaohjeen valjaista ja Tiia osasi valmiiksi alppiperhosen, muuten olisi tullut kiire ja tehtävästä täysin pannukakku. Tehtävän B-osassa pääsimme ylittämään muutaman metrin levyisen joen vaijerilla (huom. oikeilla valjailla, ei niillä höpöhöpöillä, jotka kyhäsimme A-osassa :D). Ylitys näytti pelottavalta, sillä osa vartioista hörppäsi vettä ylityksen aikana. Onneksi me säilyimme kuivina!

Rastille numero 9 päästyämme hyvä fiilis aikataulussa pysymisestä vaihtui epäuskoisiin tunnelmiin. Ilmoittautumisen jälkeen rastihenkilö ohjasi meidät sivuun ja sanoi, että nyt soitetaan ratamestarille, hänellä on teille asiaa. Olimme suorastaan kauhuissamme - olimmeko kulkeneet jossain kielletyllä alueella vai mistä tässä on kyse! Puhelun aikana selvisi, että kulkiessamme onnellisina kohti Jounin kauppaa, olimme skipanneet yhden tehtävän!! Ensiapurastilta oli ollut viitoitus, ja ilmeisesti suurin osa oli saanut myös suulliset ohjeet seurata viitoitusta seuraavalle rastille. Eli rastille, jota ei ollut kartassa. Me emme saaneet ohjeita, emmekä noteeranneet viitoitusta. Ratamestari antoi meille kaksi vaihtoehtoa - joko jatkaisimme matkaamme kisassa sisäpuolella, emmekä saisi tehdä väliin jäänyttä tehtävää TAI palaisimme takaisin vitosrastille tekemään tehtävän. Hetken mietinnän jälkeen valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon. Ysirastin poroaidan ylitys -tehtävä meni todella huonosti, sillä ajatukset olivat toisaalla. Me nynnyt emme uskaltaneet hypätä kaksimetrisen aidan yli, sillä pelkäsimme hajottavamme jalkamme. Tehtävä oli muuten rastihenkilöitä myöten täysin sama, kuin 80-luvulla aiemmissa Lapin piirin järjestämissä SM-syyskisoissa!

Täynnä tarmoa ja adrenaliinia lähdimme kävelemään kohti Äkäslompolon keskustaa, välillä jopa hölkkäsimme. Vastaan tuli tuttu vartio, jolle oli käynyt sama kohtalo kuin meille - hekin joutuivat palaamaan vitosrastille. Toisaalta oli huojentavaa huomata, ettemme olleet ainoita, joille tuli 5 kilometrin lisälenkki. No, annetaanpa vähän tasoitusta, nauroimme. Rasti sijaitsi Äkäshotellin sisällä ja suorituspaikkana toimi hotellihuone. Meillä oli muutama minuutti aikaa "valmistautua tontun työvuoroon" - eli käänsimme huoneen ympäri etsien mm. avaimia, kännykkää, syötävää sekä tontun asun vaatteet. Tuli myös todettua, että minuutissa ei kerkeä keittämään kupillista kahvia :D Tehtävä oli todella hauska ja kaiken sen kävelemisen arvoinen!

Tiia, Mari ja Laura (eli Eino-vartio) kisan avajaisissa
Matkalla seuraavalle rastille meille huudeltiin jostain mökistä - pojat olisivat halunneet meidät mukaan saunailtaansa. Eivät oikein ymmärtäneet, että miksi tahdoimme kuitenkin jatkaa kisassa ja valvoa koko yön nikkaroiden jotain outoa :) Yörastia edeltävässä tehtävässä Tiia ja Mari olivat turisteja, jotka korjasivat moottorikelkkaa Laura-oppaan avulla radiopuhelimen välityksellä. Tämä tehtävä jouduttiin (meidän onneksemme, sillä tehtävä meni huonosti :D) hylkäämään kokonaan, kun radiopuhelimet eivät toimineet kunnolla.

Yörastilla taisimme olla hieman yhdentoista jälkeen (suositus oli saapua viimeistään klo 23). Olimme kuitenkin melko kärkijoukoissa suurista ruuhkista johtuen. Yörastilla oli neljä tehtävää - ruokatehtävä, kaksi kätevyystehtävää ja yksi yllätystehtävä. Kätevyystehtävissä teimme puukon sekä lyhdyn, johon piti katkaista lasipullo - onneksi Laura oli opetellut taidon etukäteen, näin katkaisu sujui mallikkaasti! Ruokatehtävän B-osassa piti valita erilaisia erityisruokavaliota noudattavilla henkilöille sopivat ateriakokonaisuudet. A-osassa piti valmistaa mallikuvan mukainen ruoka-annos (paneroitu possupihvi, perunarösti, bearnaisekastike sekä pannacotta). Laura ei nähnyt koko mallikuvaa, mutta onnistui silti tekemään ihan hyvän annoksen! Tehtävän A-osa meni kuitenkin nollille, kun emme kirjoittaneet itse kertakäyttölautaseemme vartion numeroa ja nimeä, vaan rastihenkilö teki sen puolestamme... Kolmen tunnin työ meni täysin hukkaan. Onneksi hauska yllätystehtävä piristi, kun pääsimme istumaan auton takapenkille ja tunnistamaan lappilaisten artistien esittämiä biisejä!

Yörastilla tehty hieno puukko! ;D

Aika kului hujauksessa ja yhtäkkiä meidän pitikin jo siivota paikkamme ja poistua rastilta. Silmät ristissä pääsimme ensimmäisellä rastilla suunnittelemaan bussireittiä ja laskemaan matka-aikoja lappilaisten leirimatkalle Evolle, se oli melko vaikeaa valvotun yön jälkeen :D Seuraavassa tehtävässä Mari ja Laura kuuntelivat Lapinukon kertoman tarinan, joka piti sitten kertoa mahdollisimman tarkasti Tiialle, joka vastasi tarinaan liittyviin kysymyksiin.

Yhdessä tehtävässä näimme myös eläviä poroja, kun tunnistimme porojen korvamerkkejä. Toinen poroista oli selvästi tottunut olemaan töllisteltävänä, kun se vain seisoi muina poroina paikoillaan. Korvia se tosin heilutteli hieman liikaa, kun yritimme tiirailla sen korvamerkkejä.

"Mettämiehen hoppu" nimisessä tehtävässä Laura arvioi etäisyyksiä ja muisteli metsästysaikoja, Tiia juoksi pää kolmantena jalkana arvioiden jotakin ja Mari ampui värikuula-aseella :) Kisan viimeinen tehtävä oli Trail-O, eli tarkkuusuunnistusta. A-osassa oli 20 minuuttia aikaa kulkea merkitty rata ja bongata sen varrelta rastilippuja. Jokaisen rastilippurykelmän luona tuli arvioida, mikä rastilipuista sijaitsi karttaan merkityssä rastipisteessä. Luulimme aluksi, että tehtävässä oli runsaasti aikaa, mutta lopussa piti ihan tosissaan juosta, ettei aika mene yli. Meillä jäi jopa minuutti aikaa, joten otimme hengähdystauon ennen B-osaa. Siinä meidän tuli edetä mahdollisimman nopeasti merkittyä reittiä maaliin ja merkitä kartalle neulan avulla matkalle osuneet rastiliput. Kirmasimme kuin pienet porot reppuinemme kivikkoista rinnettä alas kohti maalia, ja Tiia pisteli samalla reikiä karttaan rastilippujen merkeiksi :D

Maaliin päästyämme nousimme linja-autoon, joka vei meidät Kolarin kisakeskukselle monta uutta elämystä rikkaampina. Taisimmepa myös nukahtaa bussin hurinan seurauksena.

Tissiauton kaa kaverikuvassa!
Ja miten me sitten pärjättiin, olihan kyseessä kisa? Lopullinen sijoituksemme oli kuudes, mutta ilman tuomarineuvoston tekemiä outoja ratkaisuja olisimme olleet pykälän tai pari ylempänä. Mitali jäi kyllä harmillisen kauas, toki tekemämme ylimääräinen 5 kilometrin lenkki vei meiltä kallisarvoista aikaa yörastilla, joka vaikutti negatiivisesti yörastin tehtävien suorittamiseen. Jos, jos ja jos, jossiteltavaa jää kyllä aina, mutta sellaista se välillä on. Tärkeintä on kuitenkin, että yrittää parhaansa ja kaikilla on kivaa, ja nämä molemmat kyllä toteutuivat tässä kisassa.

Teuvo (siis se Katrin ja Fannyn vartio) sijoittui tajuttomasta jonotuksestaan huolimatta sijalle 15 ja Naalihan otti suvereenisti hopeaa! Onnittelut Mikalle ja Naali-vartiolle!


-Laura (joka huomasi yörastilla, että toisen kengän pohjallinen oli jäänyt kotiin)

16.1.2018

Sen pituinen se - valvojana piirin syys-pt-kilpailuissa

Piirin syyskilpailut järjestettiin Oulussa, joissa toimin valvojana. Kisat käytiin kaupunkiympäristössä, mikä oli itselleni uusi juttu, mutta kivaa vaihtelua perinteiselle pelkästään metsässä rämpimiselle.


Kisojen järjestämisessä oli tiivis aikataulu ja itsekin “ajauduin” kisoihin mukaan yllättävän lähellä kisa-ajankohtaa. Tämä tuotti omat haasteensa niin itselle kuin muillekin järjestäjille. Itsekin myönnän, että kilpailijoiden edustaja varmistui vasta kisoja edeltävänä päivänä.



Haasteista huolimatta kaikki saatiin hoidettua ja kisat olivat onnistuneet! Harmittaa vähän, että en päässyt testaamaan kaikkia tehtäviä itse. Onneksi kuitenkin edes muutaman.


-Katri